Sivut

31.3.2012

3-v juhlat

Lapsen 3-vuotisjuhlat tuli juhlittua vihdoinkin tänään.
Nyt väsyttää.
Lapsi ei nukkunut tänään päiväunia, joten meno oli iltapäivästä lähtien melkoista. Aamulla kuitenkin herättiin ennen kahdeksaa ja tavallisesti Lapsi nukkuu pari tuntia päivällä ja menee sitten kymmeneltä yöunille. Tänään ei tosiaan nukkunut päivällä. Kävi niin kovasti kierroksilla, että puoli tuntia ei riittänyt rauhoittumiseen. (vieraiden välissä oli puolen tunnin tauko) Sain pikkuisen vihdoinkin klo21.20 nukkumaan. Oli ihan poikki. Ja niin olen minäkin. Taitaa uni tulla melko nopeasti kun pääsen sänkyyn.

Niin joo, ehdin illalla käydä vielä naapurissa lastenvaatekutsuilla. :)

Tässä oli vain pikainen päivitys tästä päivästä.

28.3.2012

Huovutettuja

Hahaa!

Edellisessä postauksessa tavallaan lupailin, että käsitöitä ei taida valmistua vähään aikaan.....toisin kävi! Joululahjoja on valmistunut lähes liukuhihnalta. :)



Tässä Novitan Puro-langasta huovutetut lapaset. Väri metsä. Nämä menee äidille joululahjaksi. (äiti ei lue blogiani, joten voin laittaa kuvat tänne :) )
Ovat erikokoisen näköiset kuvassa, mutta kädessä tuntuvat ja näyttävät samankokoisilta.



Nämä ovat vielä huovuttamatta. Myös Puro-langasta, väri pakkasyö. Piti saada kuva tuosta kokoerosta huovuttamattoman ja huovutetun välillä. Nämä menevät anopille. Joululahjaksi. :)



Nämä ovat edelleen Puro-langasta tehdyt. Enimmäkseen värinä on metsä, mutta kun se lanka loppui, piti jatkaa pakkasyöllä. :) Nämä menevät äidin miehelle joululahjaksi.



Vasemmalla on naisen lapanen, oikealla miehen. Vertailukuva. :)



Viimeisessä kuvassa näkyy sauma tuossa vasemmanpuoleisessa (naisen) lapasessa.
Oli niin kiire päästä aloittamaan neulominen, eikä mulla ollut muita nro8 puikkoja kuin pyöröpuikot....magig loop-tekniikkaa en ole opetellut (vielä), eikä näiden puikkojen pituus olisi siihen riittänyt. Piti siis neuloa tasona. :) Tulipa kokeiltua tuokin.
Jos jaksan (tai ehdin), aion kirjailla jotain tuohon sauman päälle. Katsotaan mitä keksin.



:)