mikäs sen parempi....

...kuin neuloa sukkaa kesähelteillä...


Välillä käy mielessä, että olenko ihan terve, mutta kun inspiraatio iskee, on tehtävä. Tämän inspiraation aiheutti isäni naisystävän syntymäpäivät. Hän täytti kesällä pyöreitä vuosia ja jotain on annettava lahjaksi. Olemme menossa heille parin viikon kuluttua ja sukat ovat ainoat, jotka ehdin (toivottavasti) tehdä tässä ajassa.


En halunnut tehdä ihan tavallisia sukkia ja eilinen menikin netissä surffailemalla ja etsimällä kivaa kuviota. Ajatuksena oli, että sukissa pitää olla jotain "kivaa", mutta niiden tulee olla sellaiset, että niitä voi käyttää myös kengissä. Päädyin Ullaneuleen Saku-sukkien kuvioraitaan. Aloitin varren neulomisen 3o, 1n-joustimella (eipä se paljoa jousta, mutta joustaa enemmän kuin pelkkä oikea) ja sain ujutettua kuvioraidan sopivasti joukkoon. Eilen illalla aloittelin ja pääsin melkein kantapäähän asti. Täytyisi vaan vihdoinkin oppia, että en saa keskittyä telkkarin katsomiseen liikaa neulomisen aikana. Tuli nimittäin purettua muutamaan otteeseen, kun keskittyminen herpaantui...


Lankana on ihanan keväisen vihreä Novitan Nalle-lanka. (tätä väriä ei taideta enää tehdä)


Tavoitteena olisi saada tuo ensimmäinen sukka valmiiksi viikonloppuna ja sitten olisi vielä viikko aikaa tehdä toinen sukka. Olen kerrankin ajoissa tämän lahjan kanssa. Yleensä aloitan paria päivää aikaisemmin ja tuskailen, kun on niin kovin kiire. :) Joululahjat ovat juuri näitä kiirelahjoja....mutta jos inspiraatio jatkuu näiden sukkien jälkeen, voisinkin aloittaa joululahjojen tekemisen. Jos tänä vuonna ei tulisi sitä viime hetken paniikkia...?




Meille taitaa ilmestyä pihalle tällä viikolla uima-allas Lapselle. Kävimme eilen eräällä kaverilla ja heillä oli pihalla uima-allas. Lapsi ei ensin halunnut mennä sinne, mutta kun kaverin poika meni edellä, niin halusi tuo meidän Lapsi sitten myös sinne. Vesi oli niin kylmää, että minä en olisi mennyt sinne altaaseen, mutta hauskaa lapsilla näytti olevan. :) Eivätkä millään halunneet tulla pois. Ei vaikka selkeästi alkoi paleltaa.
Kotiin päästyämme käytin Lapsen lämpimässä kylvyssä.


Taisin unohtaa mainita edellisellä kerralla, että Mies sai tehtyä Lapselle hiekkalaatikon. :)
Ainoa huono asia hiekkalaatikossa on se, että nyt meillä on eteisessä myös melkoisesti hiekkaa. Joka päivä saisi imuroida 3-4 kertaa, jos haluaisi pitää talon puhtaana. Turha kai mainita, että meillä ei imuroida joka päivä.....hyvä jos kerran viikossa.... Kesällä on kyllä imuroitava useammin kuin talvella, kun jalkojen mukana tulee roskaa sisälle. Enimmät roskat jäävät onneksi eteiseen. :)




Hyvää loppuviikkoa!

Kiirettä pitää

Voi hyvänen aika sentään. Miten ihmisellä voi muka olla näin kiire? Vaikka ei varsinaisesti ole kiire minnekään, sitä vain yhtäkkiä huomaa, että päivä on taas mennyt ohi yhdessä hujauksessa. Varsinkin nyt, kun Mies on lomalla ja Lapsi kotona isän kanssa. Lapsen rytmi on vaihtunut, aamuisin nousee myöhemmin ja illalla vastaavasti menee myöhemmin nukkumaan.

Eilen illalla tuli eteen tilanne, jota olen odottanut. Lapsi nukahti vasta klo22.30. Eli oma aikani, jonka vietän teekupposen ja keksin kanssa, jäi eiliseltä kokonaan pois. En nimittäin jaksa valvoa kovin myöhään (tuo 22.30 on tavallisesti mun nukkumaanmenoaika), kun aamulla pitää herätä viimeistään klo6.
Tarvitsen melko paljon unta.
Yöllä heräsin oven kolahdukseen ja hetken kuluttua kuului pienten jalkojen töminää ja Lapsi tuli makuuhuoneen ovelle. Klo03.40! En tiedä mikä oli syynä, koska herätin Miehen ja käskin mennä tutkimaan asiaa. Jatkoin unia.

Yöllä kuulin myös (johonkin aikaan), että ulkona tuli vettä kaatamalla. Ilmeisesti vettä on tullut reippaasti lähes koko yön, kun aamulla lähtiessäni töihin kastelin jalkani autolle mennessäni. Yritin väistellä vesilätäköitä, mutta niitä oli joka puolella. Itse asiassa, koko piha oli kuin yksi suuri vesilätäkkö. Koitin löytää ne matalimmat kohdat siitä. Onneksi älysin laittaa urheilusandaalit jalkaan, niin varpaat saivat maistaa hieman sadevettä. :) (kumisaappaita en viitsinyt laittaa jalkaan, kun lämpömittari näytti +20.....)


Kävimme viime viikonloppuna Miehen ystävän häissä. Reissu meni hyvin. Kirkossa Lapsi ei jaksanut olla koko aikaa, mutta istuimme oven vieressä, joten pääsin kätevästi Lapsen kanssa ulos. Itseäni ärsytti suunnattomasti oma herkkyyteni. Varoitin Miestä jo etukäteen, että saatan hieman itkeä liikutuksesta.......joo. HIEMAN. Kun morsian käveli kirkon käytävää isänsä kanssa, niin silloin jo mulla aukes hanat. Ei voi ymmärtää. Olin kyllä varautunut ja nenäliinat tulivat tarpeeseen. Kaunein tilanne oli mielestäni morsiamen yllätys sulhaselle. Morsiamen elämään kuuluu keskeisesti musiikki ja hän oli järjestänyt haitarimusiikkia kirkkoon. Soittivat Romanssin. Oli kaunista. Ja kyllä, itkin. Onneksi Lapsi alkoi riehua juuri sillä hetkellä, joten pääsin ulos rauhoittumaan.
Itse juhlat olivat mukavat, ei "nolaamisia" tai muuta epämiellyttävää. Lapset oli otettu huomioon hyvin ja istumajärjestys oli mielestäni onnistunut. Lapset saivat myös juosta ulkona suht vapaasti. Ja muut vanhemmat (useimmat) olivat sopivan rentoja, eli lapset saivat olla lapsia. Tietenkin välillä joku itki, mutta sellaista se on. Meidän Lapsella päiväunet jäivät vähiin ja illalla väsymys alkoi painaa. Ohjelmaa oli kuitenkin niin paljon (ja vieras paikka jaksoi kiinnostaa), että vinkumiset jäivät todella vähiin. Vähän ennen yhdeksää kävin kiittämässä ja lähdin Lapsen kanssa nukkumaan. Olimme siis yötä juhlapaikassa.

Olen herkkä, itken herkästi niin ilosta kuin surustakin. Ja kauhuelokuvat jätän katsomatta. Hyvä mielikuvitus on joskus hyvä asia, mutta kauhuelokuvien suhteen asia on hyvin huono. Hahmot alkavat elää pääni sisällä omaa elämäänsä ja sitten kuvittelen näkeväni kamaluuksia joka puolella. Varsinkin pimeällä....

Nyt alkavat ajatukset taas harhailla. Ja töitäkin pitäisi tehdä. :D


Tästä kirjoituksesta tuli yhtä sekava kuin miltä minusta välillä tuntuu....en itsekään ehdi ajatusteni perään.
Kirjoittelen taas jossain vaiheessa..ehkä vähän selkeämmin. En tosin lupaa mitään, mutta aina voi yrittää. :)

Lapset

Olen joskus (melko useinkin) miettinyt, miten ihmiset uskaltavat hankkia lapsia pienellä ikäerolla. Tällä tarkoitan alle kahta vuotta. Vaikka meillä on kuulemma kiltti ja hyvätapainen Lapsi, en kuitenkaan olisi ollut halukas hoitamaan uutta vauvaa aikaisemmin. Tämä ihan itsekkäistä syistä. Uskon, että en olisi jaksanut hoitaa molempia. Eli ns. pää olisi hajonnut. Ja olisin ehkä masentunut.
Nyt varsinkin, kun Lapsi on kohta 2,5-vuotias alkaa tulla "minä itse" todella hyvin esille. Välillä on tilanteita missä ei missään tapauksessa saa mennä auttamaan, jos autat, seurauksena on itkupotkuhuutohakkausraivarit. Ja se mitä Lapsi on ollut tekemässä, joutaa jonnekin hyvin kauas....yleensä se potkaistaan tai heitetään mahdollisimman kauas. Mutta kolikon kääntöpuolena on, että jos et auta tässä samaisessa tilanteessa, seurauksena on samanlainen huutokonsertti, kun hänet on hyljätty eikä kukaan auta...... Eli teit niin tai näin, aina se on väärinpäin.


Tiedän, tämä kaikki kuuluu kehitykseen, mutta välillä on vain niin avuton olo, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Ja kenkien laitto jalkoihin. Voi jestas sentään. Siinä jos menet auttamaan väärällä hetkellä, turha kuvitellakaan, että saisit kenkiä Lapsen jalkaan seuraavan 10 minuutin aikana....
Omaa tahtoa siis löytyy.


Tähän on lisättävä, että tiedän uhmaiän olevan kovasti tulossa ja ensi vuosi voi olla kaikkein huonoin aika vauvalle, mutta haluan silti Lapselle sisaruksen. Nyt.
Tässähän sitä kärsivällisyyttä oppii. Joka päivä. 




Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun olimme eilen 3-vuotissynttäreillä. Lapset ovat kaikki erilaisia ja reagoivat samanlaiseen tilanteeseen aivan eri tavoilla. Päivänsankari oli saanut lahjaksi kaikenlaisia hienoja (ja isoja) leluja ja tietenkin meidän Lapsi kokeili niitä myös. Eräs lelu oli tosi kiinnostava: kaivinkone. Tuossa kaivinkoneessa on vain se vika, että se keikahtaa helposti kumoon, jos lapsi istuu liian reunassa. No, meidän Lapsi kiipesi kaivinkoneen päälle istumaan ja tottakai keikahti lattialle. Tästä suivaantuneena Lapsi alkoi potkia kaivinkonetta. No, muutaman potkun jälkeen Lapsi alkoi leikkiä muilla leluilla. Kunnes kokeili uudestaan kaivinkonetta. Siinähän kävi samalla tavalla, kaivinkone keikahti kumoon ja Lapsi lattialle. Tällä kertaa vieressä oli sanko. Lapsi nousi pystyyn, otti sangon käteensä ja löi kaivinkonetta muutaman kerran. Sangolla.
Päivänsankarin vanhemmat katsoivat ihmeissään meidän Lapsen käytöstä ja sanovat, että jos heidän lapsensa kaatuisi kaivinkoneella, hän alkaisi vain itkeä ja huutaa.
En tiedä miksi, mutta sisälläni läikähti ylpeys, että meidän Lapsi reagoi tuolla tavalla. Tietenkään ei ole hyvä, että käyttäytyy väkivaltaisesti, mutta se että Lapsi ei vain jää itkemään....hyvähyvä! :)


Itse olen ollut aikamoinen itkupilli pienenä. Ainakin minulla on sellainen muistikuva. Ja syyllistyin helposti kaikesta. Kuten vieläkin. Nykyään osaan kuitenkin ajatella suht järkevästi, jolloin osaan pitää puoliani.
Olen aina ollut "kiltti tyttö". Jossain vaiheessa sitä vain on laitettava itsensä etusijalle. En minä voi aina olla se, joka antaa periksi ja tekee kaiken toisten puolesta. Ja tämä vain sen takia, kun en muka osaa sanoa "ei".........onneksi ikä on tuonut mukanaan tervettä itsekkyyttä. (toivottavasti)




Kaikenlaista sitä mielessään ajattelee lyhyessä ajassa. Tuo teksti ei ole edes puolet siitä mitä mielessä pyöri ja mihin ajatuksenjuoksu lähti rönsyilemään, mutta tuossa on ajatuksen ydin. Siitä lähdettiin liikkeelle. Ja nyt olen jakanut ajatukseni kanssanne. :)


Lähti taas teksti harhailemaan......parempi siis lopetella tältä erää.


Hyvää kesän jatkoa! :)

Blogeja ja mietintöjä

...

Juhannuskin meni jo. Oltiin vain kotona. Saatiin Miehen kanssa laitettua olkkarin seinään levyt. Enää puuttuu pakkelointi ja hionta ja sitten voi laittaa tapetit. :)

Kirjoittelen taas töissä, kun kotona ei kuitenkaan ehdi koneelle ennen klo22. Lapsi kun vaatii seuraa melko paljon. Yhden henkireiän olen löytänyt Kaapon avulla. Lapsi tuijottaa telkkaria tai tietokonetta herkeämättä, kun Kaapo tulee ruutuun. Kiitos Kaapolle siitä. :)
Olen ollut sitä mieltä, että lasten ei ole hyvä katsoa telkkaria ja olen edelleenkin sitä mieltä....mutta jossain menee raja minullakin. Jos Lapsella on känkkäränkkä-päivä menossa ja äiti ei saisi tehdä mitään mitä HÄN ei hyväksy, laitan suosiolla Kaapon päälle ja saan hetken olla rauhassa. Ja yleensä Lapsi on sen jälkeen (vähän) paremmalla tuulella.
On niin suloista, kun pikkuinen tulee ja selittää mitä Kaapo on tällä kertaa tehnyt. Puhe kun on vielä hieman vajavaista. Konsonateista puuttuu vielä R, L ja kaksoiskonsonantit ovat vaikeita. Esim. kello taipuu Lapsen suussa kieppo:ksi. Aika hyvin saamme Miehen kanssa selvää Lapsen puheesta, varsinkin jos Lapsi näyttää mitä tarkoittaa. :)

Eilen Lapsi yllätti sanomalla nelisanaisen lauseen.
Ja viime viikolla sain kaksisanaisen vastauksen kysymykseen. Olimme vaihtamassa vaippaa ja Lapsella oli leluapina mukana. Tietenkin apina piti saada haarojen väliin ja kysyin "miksi laitat apinan jalkojen väliin?". Lapsi katsoi suoraan silmiin ja sanoi hymyillen: "tuntuu kivalta". :D Yllätyin niin, etten voinut muuta kuin nauraa. Ja tietenkin kehuin vastausta. :)

Yritämme kannustaa Lasta puhumaan enemmän. Useimmiten kun Lapsi haluaa jotain, hän vain ynisee ja osoittaa jääkaappia/kaappia/mitä tahansa. Lapsi nimittäin osaa sanoa maitoa, mehua, banaania, omenaa, ruokaa, leipää, vettä, keksiä, kurkkua, tomaattia, viiliä............hän OSAA siis sanoa mitä haluaa, mutta ei sano, vinkuu vain. Olen siirtynyt siihen, että kun Lapsi sanoo mitä haluaa, hän saa sen. Ei tietenkään keksiä ja karkkia...niitä hän söisi koko ajan, jos saisi. Meillä on lauantai virallinen karkkipäivä. Minä lipsun välillä ja annan muumikeksiä viikollakin.
En vain aina jaksa olla se "ilkeä äiti", joka kieltää koko ajan. Mies on vuorotöissä, eli olen joka toinen viikko Lapsen kanssa illat. Ja sen kyllä huomaa. Lapsi on minun perässäni 98% ajasta.

Nyt olen vielä koko viikonlopun kahdestaan Lapsen kanssa, kun Mies on kaverinsa polttareissa. En jaksa käsittää miksi polttareiden on oltava pe-su. Eikö sitä yhdessä päivässä ehtisi viettää aikaa yhdessä? Silloin polttaribudjetti pysyisi ymmärrettävissä rajoissa. En viitsinyt kysyä Mieheltä kuinka paljon tuo tulee maksamaan.....sadoissa euroissa liikutaan kuitenkin.

Täytyy katsoa, jos saisin jonkun kaverin viikonlopuksi vaikka jonnekin kylpylään syksymmällä. Siinä saisi Mies ottaa vastuuta ja viettää laatuaikaa Lapsen kanssa. :)

No juu, nämä nyt on tällaisia mietintöjä......välillä mättää ja pahasti, seuraavassa hetkessä ollaan taas täysin toisissa tunnelmissa.

Hyvää kesän jatkoa.....mulla on jopa viikko lomaa elokuun puolella.... Jei! :)