Sivut

30.3.2011

Voi tauti.

...siis flunssa on päällä. Taas kerran. On se kivaa käydä töissä, kun Lapsi on hoidossa ja tuo sieltä kaikki mahdolliset sairaudet mukanaan. Ja kun olen aloittanut töissä vasta pari kuukautta sitten, ei oikein viitsi olla poissa töistä "vain" flunssan takia. Laskeskelin eilen, että olen ollut 9 viikkoa töissä ja siitä ajasta n.6-7 viikkoa enemmän tai vähemmän sairaana.

Eilen iltapäivällä oli sellainen päänsärky, ettei ole samanlaista ollut koskaan. Lähdin (suunnitellusti) aikaisemmin töistä ja kun pääsin kotiin, otin heti särkylääkkeen ja menin sänkyyn peiton alle pimeään. Mies otti Lapsen mukaan kauppareissulle, niin sain levätä rauhassa tunnin verran. Lepo auttoi sen verran, että jaksoin leikkiä ja olla seurana illan (aurinkolasit päässä sisällä). Ja Lapsen mentyä nukkumaan (vinkumatta ja kitisemättä!!) sain valmiiksi ensimmäisen sukan ja aloitettua hieman toista. :)

Tämä päivä vaikuttaa samanlaiselta kuin eilinen, ainakin aamupäivän osalta. Olo on ihan hyvä, nyt alkaa tuntua pientä tykytystä ohimoilla ja niska on jäykempi kuin aamulla. Voi hohhoijaa.
Tänään pitäisi jaksaa olla 4-5 asti töissä. Onneksi nyt aamupäivällä on rennompaa, varsinaiset työt alkavat vasta kahden aikaan. Mutta siellä pitäisi jaksaa olla skarppina.

Käsitöitä tekisi mieli tehdä oikein tosissaan, mutta kun ei aika riitä kaikkeen. Lapsi vaatii osansa töiden ja hoitopäivän jälkeen. On ihan turha yrittää tehdä mitään, kun Lapsi haluaa äidin seuraa. Iltaisin Lapsen mentyä nukkumaan onkin aikaa tehdä seuraavan päivän ruoka ja vähän siivoilla ja sitten olisi järkevää mennä itsekin nukkumaan....mutta olenko järkevä...?? En taida olla. Silloin otan käsityön esille ja teen "ihan vähä vaan"....."enää yks kerros"...."teen vaan tän kantapään".... Onhan noita selityksiä. :) Ja sitten väsyttää seuraavana päivänä. No, ihan oma vikahan se on.
Tulee välillä niitäkin päiviä/iltoja, jolloin menen Lapsen kanssa nukkumaan lähes samaan aikaan. On vain odotettava, että Lapsi varmasti nukkuu, ettei hän tule huoneensa ovelle kurkkimaan ja pelästy, kun ketään ei näy.

Flunssaisena ajatukset tuntuvat lentävän omilla teillään....mitään järkevää on turha odottaa. Huomaan jääväni tuijottamaan jotain ja "herääväni" hetken kuluttua tästä tilasta.
Jos sitä kävisi vaikka ruokailemassa tässä välissä.

Hyvää viikon jatkoa!


muoks. Vaihdoin blogin ilmettä keväisempään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei!
Ole hyvä, jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos.